torstai 2. toukokuuta 2013

Ylenantia Vappuna


Miten vapun merkitys on muuttunut punalippujen ajoista? Kysyy Suomen Yleisradio nettisivuillaan.

Hyvä kysymys Yleltä, joka ei eilen (Vapun päivänä) kuuntelemieni neljän uutislähetyksen mukaan tiennyt MITÄÄN siitä, että useilla paikkakunnilla Suomessa ja ympäri maailman marssittiin Jeesuksen kunniaksi.

Kaliforniassa punaisissa bannereissa luki "JESUS, the King of kings" eli aika poliittista (jos se nyt sitä pitäisi olla). Helsingissäkin Jeesus-marssijoita oli yli kaksi kertaa enemmän kuin vasemmistolaisia. Esim. Kokkolassa jo vuosia sitten suhdeluku oli paljon suurempi -Jeesuksen hyväksi. Yle ei muutosta siis ole huomannut tai ei halua tajuta.

Niinettä kuka ihmeen Jeesus? Sama, jonka syntymän mukaan kalenterisi päivämäärä kulkee ja jonka vaikutus maailman menoon viimeisten parin vuosituhannen aikana on ollut suurempi kuin kenenkään muun ja jonka seuraajien määrä ei suinkaan ole vähenemässä maailmanlaajuisesti vaan päin vastoin. Mutta Ylen materialistis-"tieteellisen" makaronin läpi katsellessa sitä ei havaitse.

Mikä mahtaa olla muuten tuon Yleveron laillisuus ihmisoikeus mielessä? Voidaanko kansalaisia verottaa kustantamaan propagandaa, joka ei häntä palvele tai/ja on vastoin hänen omaatuntoaan?

Ei kommentteja: